2. Koordinoidun suojelun tarve: Laki tunnusti, että tehokas lajien suojelu edellyttää koordinoitua ja yhteistyötä valtion virastojen, suojelujärjestöjen ja suuren yleisön kesken. Se pyrki luomaan kattavat puitteet uhanalaisten lajien suojelemiseksi ja elvyttämiseksi.
3. Oikeudelliset suojat: Ennen lakia Yhdysvalloissa ei ollut kattavaa liittovaltion lakia, joka edellyttäisi erityisiä suojelutoimia ja suojelutoimenpiteitä uhanalaisia lajeja varten. Laissa otettiin käyttöön oikeudellisia mekanismeja, kuten uhanalaisten lajien luettelointi, kriittisten elinympäristöjen määrittäminen ja haitallisen toiminnan säätely näiden lajien suojelemiseksi.
4. Elvytyssuunnitelmat: Laki velvoitti laatimaan elvytyssuunnitelmat uhanalaisia lajeja varten. Näissä suunnitelmissa hahmoteltiin konkreettisia toimia ja strategioita, joilla pyritään pysäyttämään populaation väheneminen, ennallistamaan elinympäristöjä ja puuttumaan lajien uhanalaisuuteen vaikuttaviin tekijöihin. Elvytyssuunnitelmilla oli ratkaiseva rooli suojelutoimien ohjaamisessa ja niiden onnistumisen mittaamisessa.
5. Kansainvälinen merkitys: Lailla oli myös kansainvälisiä vaikutuksia. Se inspiroi muita maita hyväksymään samanlaista lainsäädäntöä uhanalaisten lajien suojelemiseksi, mikä johti maailmanlaajuiseen siirtymiseen kohti biologisen monimuotoisuuden suojelua. Laki edisti kansainvälistä yhteistyötä suojelutoimissa ja tunnusti lajien ja ekosysteemien rajat ylittävät kytkökset.
6. Yleisön tietoisuus ja sitoutuminen: Laki lisäsi yleisön tietoisuutta biologisen monimuotoisuuden säilyttämisen ja haavoittuvien lajien suojelun tärkeydestä. Se rohkaisi yleisöä osallistumaan suojelutoimiin ja motivoi yksilöitä, yhteisöjä ja organisaatioita ryhtymään toimiin lajien elpymisen tukemiseksi.