1. Otoksen monimutkaisuus :Nestekromatografia on yleensä vähemmän tehokas monimutkaisten näytteiden erottamisessa, joissa on suuri määrä komponentteja. Tämä johtuu siitä, että mitä enemmän komponentteja näytteessä on, sitä vaikeampaa on saavuttaa hyvä erottelu ja resoluutio.
2. Esimerkkimatriisitehosteet :Näytteen matriisi voi myös häiritä kromatografista erotusta. Jos näyte sisältää esimerkiksi suuria määriä suoloja tai muita haihtumattomia yhdisteitä, ne voivat kilpailla analyyttien kanssa sitoutumisesta stationäärifaasiin, mikä johtaa huonoon erottumiseen.
3. Sarakkeen ylikuormitus :Jos kolonniin ruiskutetaan liikaa näytettä, se voi ylikuormittaa stationaarifaasia ja johtaa huonoon erottumiseen. Tämä johtuu siitä, että näytemolekyylit kilpailevat sitoutumiskohdista stationaarifaasissa, mikä johtaa piikin levenemiseen ja heikentyneeseen resoluutioon.
4. Liikkuvan vaiheen koostumus :Liikkuvan faasin koostumus voi myös vaikuttaa nestekromatografian tehokkuuteen. Esimerkiksi jos liikkuva faasi on liian polaarinen, se voi johtaa analyyttien huonoon pysymiseen stationäärifaasissa, kun taas jos liikkuva faasi on liian ei-polaarinen, se voi johtaa analyyttien huonoon erottumiseen.
5. Lämpötila :Lämpötila voi myös vaikuttaa nestekromatografian tehokkuuteen. Esimerkiksi, jos lämpötila on liian korkea, se voi johtaa lisääntyneeseen kaistan levenemiseen ja heikentyneeseen resoluutioon, kun taas jos lämpötila on liian alhainen, se voi johtaa huonoon piikin muotoon ja heikentyneeseen herkkyyteen.
6. Instrumentointi :Nestekromatografiassa käytettävän instrumentoinnin laatu voi myös vaikuttaa sen tehokkuuteen. Jos esimerkiksi pumppu ei pysty tuottamaan tasaista virtausnopeutta, se voi johtaa huonoon erotukseen ja heikentyneeseen toistettavuuteen. Vastaavasti, jos ilmaisin ei ole tarpeeksi herkkä, se ei ehkä pysty havaitsemaan alhaisia analyyttien tasoja.
Ymmärtämällä ja huomioimalla nämä mahdolliset rajoitukset on mahdollista optimoida nestekromatografiset tekniikat maksimaalisen tehokkuuden saavuttamiseksi.