1. Elinympäristön tuhoaminen: Luonnollisten elinympäristöjen muuttaminen maatalousmaaksi, kaupunkialueiksi ja muuksi kehitysmuodoksi johtaa harvinaisten lajien elinympäristön menettämiseen. Tämä voi häiritä heidän elinkaarensa, heikentää heidän lisääntymismenestystään ja tehdä niistä alttiimpia saalistukselle ja muille uhille.
2. Liikakäyttö: Metsästys, kalastus ja laiton villieläinkauppa ovat suuria lajeja vaarantavia tekijöitä. Ylikalastusta tapahtuu, kun lajeja metsästetään tai korjataan nopeudella, joka ylittää niiden luonnollisen populaation kasvuvauhdin. Tämä voi johtaa väestön vähenemiseen ja joissakin tapauksissa sukupuuttoon.
3. Saasteet: Veden, ilman ja maan saastuminen voi vahingoittaa tai tappaa harvinaisia lajeja suoraan tai epäsuorasti muuttamalla niiden elinympäristöjä. Esimerkiksi teollisuuskemikaalit ja maatalouden valumat voivat saastuttaa vesistöjä ja tehdä niistä asumiskelvottomia vesilajeille.
4. Ilmastonmuutos: Fossiilisten polttoaineiden polttaminen ja muu ihmisen toiminta lisää ilmastonmuutosta, joka johtaa lämpötilan, sademäärien ja merenpinnan muutoksiin. Nämä muutokset voivat häiritä ekosysteemejä, joista harvinaiset lajit ovat riippuvaisia, mikä vaikeuttaa niiden selviytymistä ja lisääntymistä.
5. Invasiivisten lajien esittely: Vieraiden lajien vahingossa tai tarkoituksella tuominen uusiin ympäristöihin voi vaikuttaa tuhoisasti kotoperäisiin lajeihin, myös harvinaisiin lajeihin. Invasiiviset lajit voivat kilpailla kotoperäisten lajien kanssa luonnonvaroista, kuten ravinnosta ja elinympäristöstä, levittää sairauksia tai saalistaa niitä.
6. Liikakansoitus: Väestönkasvu lisää painetta luonnonvaroihin ja johtaa ihmisen toiminnan laajentumiseen aiemmin häiriintymättömille alueille. Tämä lisääntynyt resurssien ja tilan tarve voi johtaa harvinaisten lajien elinympäristöjen tuhoutumiseen tai huononemiseen.
Näihin ihmisen toimiin puuttuminen ja suojelustrategioiden toteuttaminen ovat välttämättömiä harvinaisten ja taloudellisesti arvokkaiden lajien suojelemiseksi ja selviytymisen varmistamiseksi. Tämä voi sisältää haitallisten käytäntöjen säätelyä tai kieltämistä, suojeltujen alueiden luomista, haitallisten lajien torjuntaa sekä kestävien maan- ja luonnonvarojen hoitokäytäntöjen edistämistä.