Kun petoeläimet syövät saalista, ne nielevät myös saalista, joka on kertynyt saaliin kehoon. Tämä johtaa saalistajan kudoksissa korkeampaan saasteiden pitoisuuteen verrattuna saaliin kudoksiin. Prosessi toistetaan, kun suuret saalistajat kuluttavat pienempiä saalistajia, mikä johtaa entistä suurempiin saastepitoisuuksiin korkeammilla troofisilla tasoilla.
Epäpuhtaudet, jotka ovat erityisen haitallisia korkeammalla trofiatasolla oleville organismeille, ovat usein pysyviä ja lipofiilisiä (rasvaliukoisia). Pysyvät saasteet eivät hajoa helposti ympäristössä ja voivat pysyä aktiivisina pitkiä aikoja, kun taas lipofiiliset saasteet voivat kerääntyä organismien rasvakudoksiin. Tämä yhdistelmä saa nämä epäpuhtaudet todennäköisemmin biomagnifioitumaan ja saavuttamaan haitallisia pitoisuuksia huippupetoeläimissä.
Esimerkkejä biomagnifioituvista saasteista ovat tietyt raskasmetallit (kuten elohopea ja lyijy), torjunta-aineet (kuten DDT ja PCB:t) ja jotkin teollisuuskemikaalit (kuten dioksiinit ja furaanit). Nämä epäpuhtaudet voivat kerääntyä eläinten ja ihmisten kudoksiin, ja ne on yhdistetty erilaisiin terveysongelmiin, mukaan lukien lisääntymishäiriöt, kehityshäiriöt ja lisääntynyt syöpäriski.
On tärkeää ymmärtää biomagnifikaatio ja saasteiden mahdolliset riskit korkeammilla trofiatasoilla oleville organismeille, jotta voidaan kehittää asianmukaisia ympäristömääräyksiä ja hallintastrategioita niiden ekosysteemeihin ja ihmisten terveyteen kohdistuvien vaikutusten minimoimiseksi.