Shintolaisella ei ole keskeistä uskonnollista hahmoa tai erityistä profeettaa, joka sen perusti. Sen sijaan se on kokoelma erilaisia uskomuksia ja käytäntöjä, jotka ovat kehittyneet ajan myötä ja perustuvat luonnon kunnioitukseen ja kamin eli henkien palvontaan. Kamin käsite kattaa laajan joukon jumalallisia olentoja, mukaan lukien jumalat, jumalattaret, luonnonvoimat ja esi-isien henget.
Shintolaisuutta pidetään perinteisesti ei-doktrinaalisena uskonnona, jolla ei ole kiinteää uskomusta tai pyhiä kirjoituksia. Se korostaa rituaalikäytäntöjen, festivaalien ja seremonioiden tärkeyttä yhteyden muodostamisessa kamiin ja harmonisen suhteen ylläpitämiseen luonnon kanssa.
Vaikka shintolla ei ole erityistä perustajaa, on useita merkittäviä historiallisia henkilöitä, jotka ovat osallistuneet sen kehitykseen ja muotoiluun. Esimerkiksi prinssi Shotoku (574-622) esitteli buddhalaisuuden Japaniin ja edisti buddhalaisten elementtien sisällyttämistä shintolaisuuteen. Keisari Meijillä (1852-1912) oli merkittävä rooli šintolaisuuden edistämisessä kansallisena uskonnona Meijin aikakaudella, valtion shinton perustamisessa ja sen aseman vakiinnuttamisessa keskeisenä osana japanilaista kulttuuria.